CD Anteeksiantoharjoituksia
Psykologi Mervi Laasasen suunnitteleman Anteeksiantoharjoituksia-cd:n harjoituksissa vaikeasti anteeksiannettavaa asiaa työstetään eri tavoilla anteeksiantamisen helpottamiseksi. Harjoitukset auttavat näkemään asioita eri näkökulmista ja muuttamaan suhtautumista tapahtuneeseen. Niissä ohjataan antamaan asioita anteeksi myös itselle ja vapautumaan voimia ja psyykkistä energiaa vievistä syyllisyyden ja häpeän tunteista. Puheen taustalla soi rauhallinen pianomusiikki.
Miksi kannattaa antaa anteeksi?
Sinulla on oikeus kokea tunteesi ja olla vihainen, kun sinua on kohdeltu huonosti. Jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä jättää ikävät ja omaa hyvinvointia heikentävät tunteet taakse ja alkaa katsoa eteenpäin. Se onnistuu antamalla anteeksi. Voimme antaa anteeksi, vaikka toinen ei sitä meiltä pyytäisikään. Se voi tapahtua täysin toisen tietämättä hiljaa mielessä oman olon helpottamiseksi.
Anteeksianto ei ole tärkeää siksi, että toinen osapuoli voisi hyvin ja pääsisi pälkähästä. Se on tärkeää ennen kaikkea siksi, että sinä pääsisit eroon hankalista ja huonoa oloa tuovista ajatuksista ja tunteista, kiukusta, suuttumuksesta, vihasta, raivosta ja katkeruudesta, ja voisit jatkaa elämääsi eteenpäin. Kun olet vihainen jollekin ja tunteesi kuohuvat, suuttumuksesi kohde ei yleensä tiedä mitään tukalista tunteistasi, joita koet vuodesta toiseen, vaan jatkaa elämäänsä tyytyväisenä. Kielteiset ajatuksesi, tunteesi ja anteeksiantamattomuus nakertavat sen sijaan sinua sisältä päin, tuovat pahaa oloa, ahdistusta ja stressiä toistuvasti, kerta toisensa jälkeen samasta syystä, joka on kuitenkin jo jäänyt taakse, eikä sitä sen vuoksi voi enää muuttaa. Voit kuitenkin muuttaa suhtautumistasi tapahtuneeseen ja alkaa nähdä asioita eri näkökulmista. Vähitellen myös asiaan liittyvät tunteet alkavat muuttua.
Miksi minulle kävi näin?
Tapahtuneet vaikeatkin asiat voi hyväksyä elämänkokemuksina, jotka auttavat ymmärtämään elämää ja muita ihmisiä paremmin. Niihin saattaa myös sisältyä jokin elämän eteen tuoma opetus, jonka usein huomaa ja ymmärtää vasta vuosien kuluttua, kun asiaan on saanut etäisyyttä ja voimakkaimmat tunteet ovat laantuneet. Opetus voi olla vaikkapa juuri anteeksiantamisen oppiminen tai elämässä vastaan tulevien asioiden hyväksyminen sellaisina kuin ne tulevat - kaikkeenhan emme voi vaikuttaa. Toisinaan kehitymme ihmisinä juuri hankalien tilanteiden kautta. Joskus ärsyynnymme toiseen myös yksinkertaisesti siksi, että hän käyttäytyy samalla ei-toivotulla tavalla kuin me itsekin silloin tällöin. Toisen käytös voikin auttaa huomaamaan omia toimintatapojamme. Tällaisessa tilanteessa voimme opetella antamaan anteeksi samalla myös itsellemme ja tarvittaessa alkaa muuttaa omaa käytöstämme.
Miten se onnistuu?
Anteeksiantaminen on yksi elämän suuria haasteita. Se on taito, joka kehittyy harjoittelemalla ja antamalla anteeksi yhä uudelleen eri tilanteissa ja eri ihmisten kohdalla. Anteeksianto on valinta, joka vapauttaa, vähentää kielteisiä tunteita ja lisää myönteisiä sekä vie elämää myönteisempään suuntaan. Anteeksianto on valinta, jonka voi ottaa elämäntavaksi esimerkiksi toisen tuomitsemisen ja arvostelemisen sijasta. Saman asian voi joutua antamaan anteeksi joka päivä kuukausien ja vuosienkin ajan ennen kuin siitä pääsee irti. Se kuitenkin kannattaa. Anteeksianto ei ole ainoastaan tärkeää, vaan se on välttämätöntä, jotta voimme elää elämäämme eteenpäin tyytyväisinä ilman toistuvien hankalien tunteiden painolastia. Antamalla anteeksi voi vähitellen vapautua menneisyyden taakoista ja päästää irti ihmisistä, joita ei halua muistella toistuvasti. Anteeksi voi antaa myös edesmenneille ihmisille.
| Cd:n sisältö: | 1. Lyhyt anteeksiantoharjoitus 2. Kolme näkökulmaa 3. Suhteet voivat muuttua |
| Hinta: | 19,00 euroa/cd + postimaksu |
| Tilaukset: | info@terapianetti.fi |
